23.9.22

YO KIRJOITUKSET LOUKKAAVAT AUTISMINKIRJOISIA – PAHOITTELU EI AUTA, VAHINKO ON TAPAHTUNUT

 


SYKSYN 2022 ylioppilaskirjoitusten psykologian koe on esimerkkitapaus miten meitä Autisminkirjoisia kohdellaan suomessa. Syynä on ylioppilaskokeessa ollut tehtävä, joka liitti autismin ja ADHD:n psyykkisiin sairauksiin. Kysymyksessä käsiteltiin muun muassa autismin puhkeamisikää. Kysymyksestä saa liiton mukaan sellaisen käsityksen, että autismi puhkeaa jossain vaiheessa elämää.

Ylioppilastutkinto eli kirjoitukset ovat lukion päättövaiheessa suoritettava toisen asteen tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden. Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt ja lukion oppimäärän suorittanut henkilö on ylioppilas. Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta.

Autismiliiton tehtyä asiasta valituksen ryhtyi Ylioppilastutkintolautakunnan psykologiajaos käsittellä asiaa Lautakunta esitti liitolle virallisen pahoittelun virheestä. Virhettä selitettiin melko käsittämättömällä tavalla: Jaoksen mukaan virhe johtuu siitä, että termi oli käännetty suoraan alkuperäisestä aineistosta.

”Pahoittelemme psykologian tehtävässä 6 käytettyä, alkuperäisestä aineistosta suoraan käännettyä termiä. Ylioppilastutkintolautakunta ei pidä autismia tai ADHD:ta mielenterveyden häiriönä.”

Siis tutkinnossa jonka tarkoituksena  on selvittää ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden käytetään jotakin suoraa jälkikäteen tarkistamatonta käännöstä. Herää kysymys: Kuinka yleistä tällainen hutilointi on ylioppilaskirjoituksissa? Sivistyksellisesti ajatellen Kuinka uskottavaa ja laadukasta ylioppilaskirjoitukset ovat kerta suoria käännösvirheitäkin pääsee joukkoon.

Minä en tuota ainakaan vahinkona voi pitää. Eikö Ylioppilaslautakunta huolellisemmin siis HUOLELLISEMMIN tarkasta näitä ennen jakoon laittamista?? Kyse on kuitenkin Ylioppilaskirjoituksesta eli sivistyksellisesti korkeasta testistä.

Jos Autismiliitto ei olisi huomannut tätä virhettä olisiko ylioppilaslautakunta siis hyväksynyt vastaukset joissa lähtökohtana oli väärä tieto, Autismi mielisairautena?? 

Autistisena tällainen vaan vahvistaa niitä käsityksiä millaisena yhteiskunta meitä autisminkirjon ihmisiä katsoo. Jos ylioppilaskirjoituksissa "vanhingossa" meidät katsotaan mielisairaaksi leima on jo syntynyt. Pahoittelut eivät auta. mielikuva on nyt luotu ja vieläpä paikassa jonka olettaisi kykenevän sivistystyöhön.

Autismihan on synnynnäinen ominaisuus ei psykiatrinen sairaus. On järkyttävää ja vastenmielisen kuvottavaa, jos ja kun ylioppilaskirjoitusten yhteydessä on vanhaan käsitykseen perustuva ajatus mukana ja se välittää väärää, valheellista tietoa. On valittettavaa, että autismin ymmärrys on muutenkin heikkoa, alkeellista suomalaisessa yhteiskunnassa ja varsinkin kun kyse on tytöistä. Autismi kun on täysin erilainen pojilla kuin tytöillä.  – Autismin ydin ei ole sairaus, siihen ei ole esimerkiksi lääkitystä olemassa. Myöhemmin puhkeavissa sairauksissa kuten mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa lääkkeitä, lääkitystä on saatavilla.

Ylioppilaslautakunta esitti Autismiliitolle virallisen pahoittelun virheestä. Me neurokirjoiset kuten minä ja muut neurovähemmistöön kuuluvien pitää saada erillinen pahoittelu asiasta. Liitolle esitetty kun byrokraattinen keino vähentää häly nopeasti.