9.11.22

VEROPÄIVÄ: Somettajat tekivät isot tilit. Valtamediat auttoivat markkinoinnissa

Verokarhun vuoden murinat!!!

VEROPÄIVÄ: Somettajat tekivät isot tilit. Tilin kartuttamista on auttanut valtamedia joka on tietoisesti auttanut melko pientä piiriä saamaan sitä näkyvyyttä mita muutkin tubettajat ja somettajat kaipaisivat. Monet valtamediassa tutut julkkikset ovat myös somettajia ja heidän valmis julkkistausta auttaa heitä saamaan etulyöntiaseman tavalliseen somettajaan nähden. He saavat mahdollisuuksia edistää omaa somejulkisuutta keltaisen lehdistön juorupalstojen avulla sekä silloin kun heidät kutsutaan keskusteluohjelmaan, aamutelevisioon tai kokkausohjelmaan. Tällaista mahdollisuutta kun tavallisella somettajalla ei ole.

Nostetaan esille muutama esimerkki:

Liki 200 000 euron tienesteihin ylsi White Trash Disease -blogia kirjoittava mediayrittäjä ja asuntosijoittaja Natalia Salmela. Valtamedia on antanut hänelle mahdollisuuden esiintyä monissa yhteyksissä.

Wikipedian tietojen mukaan Salmela on opiskellut sähkötekniikkaa ja tuotantotaloutta Tampereen teknillisessä yliopistossa, mutta ei kuitenkaan ole valmistunut koulusta. Vuonna 2015 A-lehdissä digituottajana toiminut Salmela siirtyi PR- ja viestintätoimisto Mellakka Helsingin digitaalisten viestintä- ja PR-ratkaisujen suunnittelijaksi, minkä jälkeen hänestä tuli konseptisuunnittelija Vapa Mediassa.

Toinen somevaikuttajaksi merkitty on Missi Sara Sieppi joka puolestaan tienasi yhteensä reilut 161 000 euroa vuonna 2021. Sieppi tunnetaan etenkin vuoden 2011 Miss Suomi -kisojen ensimmäisenä perintöprinsessana ja sittemmin Miss Suomena, kun kilpailun voittaja luopui kruunustaan. Tämän jälkeen Sieppi on toiminut muun muassa tv-juontajana ja kilpaillut erilaisissa reality-ohjelmissa, kuten Selviytyjät Suomi -ohjelmassa. Instagramissa Sieppillä on noin 224 000 seuraajaa.

Yli 100 000 euroa tienasivat myös artisti ja tubettaja Tuure Boelius noin 126 000 euron tienesteillään.

Juontaja Esko Eerikäinen, jonka ansiotulot olivat 143 321 euroa ja pääomatulot 101 euroa. Eerikäinen sai kuitenkin maksettavakseen myös 45 045 euron verran jäännösveroa.

Muusikko Sini Sabotage, jonka ansiotulot olivat viime vuonna 28 465 euroa. Pääomatuloja räppäri ei saanut, ja palautuksia hänen tililleen kilahti yhteensä 2 781 euro

Radiojuontaja Niko Saarinen. Ansiotuloja tälle kertyi yhteensä 10 744 euroa. Pääomatuloja Saarisen tilille ei ropissut, mutta veronpalautuksia hän sai 1 717 euron edestä.

Kaikilla edellämainittujen tahojen etuna on vahva ja taitava tapa käyttää julkisuuskuvaansa ammattimaisesti. Heillä on ammattinsa suomia etuja joita tavallisella somettajalla ei ole. Valmis verkosto, brändäys. Puitteet omaan julkisuuskuvaan ovat täysin erilaiset, lähes hemmottelevat. Kaikki pienetkin “rasahdukset” huomioidaan mediassa joka taas lisää myös huomiota somemaailmassa. Julkkikset siis hyötyvät Sosiaalisesta Mediasta tavallista somettajaa enemmän.

Valtamedia luo valikoivalla touhuillaan epäreilun tilanteen muita tubettajia ja somettajia kohtaan. Valtamedia kun keskittyy täysin epäolennaiseen asiaan. Seuraajien määrä ei voi olla se yksi ainoa tekijä jolla valtamedia antaa tilaa.

Olisi syytä keskittyä myös somekanavan sisältöön. Monet somekanavat kun tuottavat melko heppoista, höyhenen kevyttä digihöttöä mutta silti seuraajien määrä voi olla suurikin. Pelkästään seuraajamääriin keskittyvä menestys ei muutenkaan toimi. Monet voivat merkitä itsensä jonkun kanavan seuraajaksi vain hetken mielijohteesta.

Valtamediassa esillä olevat somettajat voittavat aina enemmän.

2.11.22

AUTOILIJA VAHVISTA OIKEUSTURVAASI KOJELAUTAKAMERALLA

 


Hanki autoosi kojelautakamera niin tuuli ja takalasiin. Onnettomuuksien, epäselvien tapauksien sekä parkkipaikkavandaalien selvittämiseksi video kertoo enemmän kuin miljoonat sanat. 

Itselläni on ollut kaksi kameraa autossani käytössä kohta 6 vuotta ja tuloksia on tullut.

Muistikortilla ja sekä pilvipalvelussa oleva video tapahtuneesta on ilmainen oikeusturvasi.

KÄYTTÄJÄN VINKIT:

-Hanki sellainen kamera joka tallentaa reaaliaikaisesti myös pilvipalveluun: On hyvä olla sama nauha kahdessa eripaikassa

-Opiskele kameran käyttö/käyttöliittymä niin hyvin että osaat käyttää kameraa vaikka unissasi.

-Pidä huoli että liikenteeseen lähdettäessä sinulla on kameran muistikortti tyhjänä tallentamaan ja että pilvipalvelin on toiminnassa.

-Pidä huoli että kamerasi toimii: Tarkista sähkönsaanti ja se tärkein: Kameran tallenteessa on oikea aika näkyvillä ( päivämäärä, Vuosi, Kellonaika jne)

-Pidä tuulilasi puhtaana niin ulkoa kuin sisältä: Pienikin epäpuhtaus näkyy tallenteen laadussa ja vääristää yksityiskohtia. Sitäpaitsi kameran mukana tulevat ikkunakiinnikkeet pysyvät paremmin kiinni puhtaalla pinnalla.

-Asenna kameran teline siten että se kuvaa koko näkymän eli myös oikeanpuoleisen näköalueen. Tuulilasin keskeltä hieman alaspäin on hyvä paikka.

-Älä koskaan, milloinkaan kerro muille kamerasta kuin poliisille: Onnettomuuksien, vandaaleiden sekä muiden osalta ON SINULLA oltava yllätyksen suoma valtti. Siis vain paikalla olevalle poliisille tieto tallenteesta.

-Pidä autosi puhtaana irtoavista ja tärisevistä osista. Kamera tallentaa auton sisäiset äänet. Heiluvat koristeet ja muut on siis hyvä siivota autosta pois.

-Keskustelu autossa voi jatkua normaalisti mutta "tapahtuman sattuessa tai epäily siitä" suositukseni on että autossa hiljennytään. Kun videota käytetään todisteena vastapuolen eduksi siellä ei saa olla kommentteja jotka voidaan tulkita kunnianloukkaukseksi tms...

-Kerro kamerasta vakuutusyhtiöllesi: Vaikka se ei vaikuta vakuutuksen hintoihin mutta on hyvä kertoa heille että heidän vakuuttamansa omaisuus on kameran osalta osavalvonnassa.

-Kun luovutat tallenteen viranomaisille todistusaineistoksi:

ON SE OLTAVA KÄSITTELEMÄTÖN.

Älä siis editoi, muokkaa tai muuten käsittele tallennetta.

1.11.22

:MIKSI VALTAMEDIA VÄÄRISTELEE JA VALEHTELEE?? Suomessa syytetyt saavat oikeudessa piiloutua huppujen ja huivien taakse!!

Miksi syytetyt saavat oikeudessa piiloutua huppujen ja huivien taakse? Sehän on oikeuden halventamista, ja lisäksi meillä on naamioitumiskielto. Jos on pokkaa tehdä rikoksia, niin pitää olla pokkaa paljastaa kasvonsa. Tekijän pitää kokea häpeää ja sosiaalista paheksuntaa, hänen pitää tajuta olevansa kaikkien tarkkailtavana. Näitä kysymyksiä ja heittoja tulee aina esille kun mediajulkaqiseen kuvan jossa epäilty peittää kasvonsa. Kansan oikeustaju ja ei myöskään valtamedian ymmärrys ole sama kuin suomen laki ja tämä olisi syytä kaikkien muistaa.

Uutiskynnyksen ylittävissä oikeudenkäynneissä on muodostunut lähes tavaksi, että syytetyt peittävät kasvonsa eri tavoin kameroilta.

Syytetyt eivät kuitenkaan istu yleensä koko oikeudenkäyntiä kasvot peitettynä, vaan kyse on tyypillisesti vain lyhyestä hetkestä istunnon alussa.

Suomessa valokuvaaminen on sallittua oikeussaleissa vain oikeudenkäynnin puheenjohtajan luvalla.

Jos ja kun puheenjohtaja sallii kuvaamisen, se on tavallisesti mahdollista vain muutaman minuutin, käytännössä noin kolmen minuutin ajan ennen varsinaisen oikeuskäsittelyn aloittamista. Sen jälkeen kuvaaminen on lopetettava.

Kun kuvaajat poistuvat kuvaushetken jälkeen salista, syytetyt paljastavat useimmiten kasvonsa varsinaisen oikeudenkäynnin ajaksi.

Onko kasvojen peittäminen oikeussalissa sallittua? Asian linjaa melko yksityiskohtaisesti oikeusministeriön tuomioistuinyksikkö.

”Kyllä se periaatteessa on sallittua. Tuomioistuimen pitää kuitenkin pystyä näkemään asianomainen henkilö ja tunnistamaan hänet. Se on tärkeää, ettei siellä ole kukaan vieras ihminen.”

”Rikoksesta epäillyt peittävät kasvonsa yleensä vain silloin, kun kuvaajat ovat paikalla salissa. Se tietysti ihmetyttää yleisöä. Epäillyillä on kuitenkin siihen oikeus. Pääsääntöisesti he paljastavat kasvonsa sen jälkeen, kun kuvaajat lähtevät pois salista.

”Ideana on se, että asia tulee oikeudenkäynnissä asiallisesti käsiteltyä, eikä rikoksesta epäiltyä aleta pakottaa ulkopuolisiin paineisiin. Yleisen ajattelumallin mukaan koko tuomarikunta suhtautuu aika samalla tavalla kasvojen peittämiseen oikeudenkäynnin alkuvaiheessa. Siinä ei ole ongelmaa tuomioistuinten kannalta.”

Miksi ihmisiä ärsyttää, kun syytetyt peittävät kasvonsa?

Tämä sama keskustelu ryöpsähtää somessa aina, kun suurta huomiota herättäneestä rikoksesta epäillyn oikeudenkäynti alkaa. Kuvissa syytetyt peittävät usein kasvonsa, ja se ärsyttää ihmisiä suunnattomasti.

Monet selitykset perustuvat väärinkäsityksiin. Suomessa ei ole yleistä naamioitumiskieltoa, vaan naamioituminen on kiellettyä vain yleisötilaisuuksissa ja vain siinä tapauksessa, että naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta. Oikeuden edessä ei siis KOSKAAN esiinnytä naamioituneena, vaan kasvot paljastetaan heti, kun kuvaajat ovat poistuneet.

Valtamediankin olisi syytä kertoa tästä paremmin eikä pelkästään kuitata kuvatekstissä “ syytetty peitti kasvonsa oikeuden istunnossa.”

 

12.10.22

KOTI JA KOULUVÄKIVALTAA: HUUMEET AUTTOIVAT UNOHTAMAAN

 

Vaikka alkoholia en ole koskaan kurkkuuni kipannut enkä myöskään tupakkaa maistanut en minäkään ihan "puhdas" ole.

Omalle huumeiden käytölle perusteena oli surkeat kotiolot (Väkivalta, Insesti, päivittäinen henkinen alistus ja "isän" alituinen juopottelu), yksinäisyys ( talonmiehen muksuille kun ei helsingissä, kruununhaassa ollut ystäviä) sekä vuodesta 1983 lähtien tapahtunut kouluväkivallan kohteena oleminen. Tuollaisen paskan kerääntyminen pakotti lopulta katoamaan osaksi omaan päihdekuplaan.

Jos kotiolot, ympäristö ja koulu olisivat olleet edes 1% verran minun puolellani en luultavasti koskaan olisi lähtenyt "pillerimatkalle".

Omat myrkyt olivat niin sanottuja "älypillereitä" Niitä olivat erilaiset nieltävät tabletit, pillerit. Ekstaasi, opiaatit, morfiini, hallusinogeeniset, neuroleptiset johdannaiset.

Osan pillereistä "lainasin" talon asukkailta. Talonmiehellä kun oli tuolloin jokaisen asunnon vara-avaimet ja talossa kun asui sattumalta iäkkäämpää ja sairaampaa väkeä joten purkki sieltä toinen täältä ja tuolta.

Jo särkylääkkeiden sekakäytöllä sai sopivasti puudutettua ummehtunutta, kipujen ja särkyjen, sielullisesti hajonnutta dominoivaa arkea.

MINUN HUUME & PÄIHDEPOLITIIKKANI:

En koskaan, milloinkaan tuomitse ihmisten päätöstä kun alkavat käyttämään päihteitä, VAAN toivoisin että ennen kun ryhtyy niihin yritä etsiä joku sellainen vähemmän "myrkyllinen ja koukuttava" vaihtoehto. Paasaaminen pahentaa ja toimii vastoin tarkoitustaan.

Kokemuksesta voin sanoa: Jo särkylääkeriippuvuudesta irtipääseminen on ihan oikeasti vaikeaa.

Yhteiskunnan olisi otettava enemmän vastuuta yksilöstä jotta kynnys päihteisiin ja muuhun olisi mahdollisimman korkea. Yleiseen pahoinvointiin , väkivallan ennaltaehkäisyyn, kouluväkivallan kitkeminen sekä yleensä ilmapiirin luominen sellaiseksi ettei yksilö koe huumeita, päihteitä paremmaksi vaihtoehdoksi.