6.8.22

DIGISONNANHEITTÄJIEN VALTAKUNTA

 

Pohjois-karjalasta mielipiteisiin vaikuttava sekä netissä uuninpakkopoika liikanimellä kirjoittava Sakari Timonen kirjoittaa uusimmassa blogissan Jyväskylän MM-Rallin oheistapahtumasta jonka ympäristöliike Elokapinat järjestivät kaupungissa. Elokapinan tapaan kuuluu kadunvaltaus, väkivallaton, hiljainen protestointi jossa kadunvaltaus tapahtuu aina ominkasvoin ja toimitaan omilla nimillään. Annetaan läpinäkyvä kuva. Lähes poikkeuksetta Elokapinan tapahtumat saavat osakseen raivoa ja Jyväskylä ei tehnyt eroa.

Kun Elokapina järjestää rauhanomaisen mielenosoituksen, niin some täyttyy poikkeuksetta murhanhimoisista kommenteista, aivoripulista. Kadulla istuvien mielenosoittajien päälle pitää ajaa rekalla, heidät pitää jyrätä panssarivaunuilla, ja varmaan maapalloa ohikiitävä meteoriittikin pitää ohjata heidän niskaansa, heitä pitää kaasuttaa ja pamputtaa. Raivoa selitetään sillä, että mielenosoittajat estävät liikennettä.

Jyväskylän tapahtumista ja someoksennuksista voi lukea paremmin Sakari Tuomisen uuninpankkopoika blogista jonka linkin laitan tämän kirjoituksen päätteeksi.

Nämä rauhanomaista mielenosoitusta härinneiden suosiminen on sitä samaa jatkumoa, vastenmielista saastaa mitä tapahtuu internetissä.

Vihaa, valheita ja väkivaltaan yllyttävät sekä puoskarilääketiedettä kylvävät sivut ovat suosiossa. Niitä jaetaan korkeasti koulutettujen kuin medialukutaidottomien toimesta täysin sokeasti uskoen kaiken mitä siellä levitetään.

Junttikulttuurin edustajat mielummin hyökkäävät rauhallista omin kasvoin tapahtuvaa mielenosoitusta vastaan mutta pelkurimaisesti peittävät omat kasvonsa.

Sama koskee näitä valeuutishärpäkkeitä, väkivaltaltaan yllyyttäviä sekä puoskarilääketiedesivuja. He vaativat kaikessa läpinäkyvyyttä, epäilevät kaikessa totuuden piilottelua MUTTA melko usein juuri nämä kätkevät ITSESTÄÄN kaiken. Eivät kerro itsestään mitään, kätkeytyvät. He pelaavat medialukutaidottomuuden lukuun. Tärkeintä ei ole oma rehellisyys, läpinäkyvyys vaan että tarkoitus pyhitetään ja keinot käytetään. Nopealla maalittavalla, syyllistävällä, raskaasti liioittelevalla artikkelilla saadaan huomio pois itse sivujen ylläpitäjästä. Kun tätä toistaa sivujen ylläpitäjästä tehdään “sankari”.

Sivujen ainoa yhteydenotto on lomake tai/ja sähköpostiosoite (gmail tai vastaava) mutta ne muut yhteystiedot puuttuvat. Sivuston ylläpitäjän Oikea nimi, Osoite, Puhelinnumero jne... Kun kerta jaksaa heittää sontaa digimaailmassa sen pitäisi tapahtua omalla nimellään eikä anonymiteettiin verhottuna.

Mielipiteessä on SUUREMPI ARVO kun sen sanoo omalla nimellään. VAIN pelkurit vaativat nimettömyyttä. NImettömyys on yhtä kuin munattomuus.

Nimimerkkien taakse kätkeytyminen on vastuunvälttelyä.

Junttikulttuuri johon naivi nimimerkkioikeus sisältyy voisi jo kadota vuoden 2022 suomesta. Sananvapaudesta, ilmaisuvapaudesta on liikaa pidetty ääntä.. VASTUUSTA liian vähän.

Ja tässä se kirjoituksessani mainittu linkki:

Sonnanheittäjien valtakunta – Uuninpankkopoika Saku Timonen | Apu