25.9.22

SAAKO 15 VUOTIAS RAKASTUA JA TUNTEA RAKASTUMISEN?? AIKUISTEN MIELESTÄ EI!!

 

27.08.1990 ollessani 15 vuotias tapasin elämäni ensimmäisen miesystävän. Miesystävä oli tuolloin 43 vuotias hovimestari koulutuksen saanut, Silja-Linen laivalla työskennellyt jo ammattina vuoksi hyvin käyttäytyvä mies. Mies tekin myös työvuoroja Helsingin ydinkeskustassa suomen laadukkaimmissa hotelleissa esimiestehtävissä.

Katseet kohtasivat Kruununhakalaisella kioskilla hänen ollessaan siellä töissä. Hän kun oli hankkinut sen ikäänkuin harrastukseksi koska palveluammatissa työskentelevänä halusi myös sitä vapaa-aikoina kun paikallaan pysyminen oli pitkästyttävää.

Kävin tässä kioskissa lähes päivittäin syömässä, kahvilla ja pullalla kun kotiruoka ei aina ollut sellaista jota nyt ruokana voi edes pitää.

Vähitellen asiat meni vakavaksi ja niin 3 vuotta kestänyt ensimmäinen kaunis tarina rakkaudesta, rakastumisesta alkoi. Tietenkin kaikki jotka tiesivät tästä olivat kauhuissaan ikäerostamme mutta se ei meitä kiinnostanut. Mitä enemmän meitä estettiin tapaamasta toisiamme sitä enemmän rakkauden nimissä teimme kaikkemme että saimme olla yhdessä,

Asuin ja vietin öitä hänen kanssaan joka aiheutti luonnollisesti moraaliräjähdyksiä kaikkialla.

Minkälainen suhde on sitten kun 15 rakastuu 43 vuotiaaseen ja mitä sellaisessa suhteessa tapahtuu??

Mies vei ja haki minut koulusta autollaan vieden minut kotiin, harrastuksiin, kirjastoihin ihanminne minä halusin ja koska halusin, vaihtoehtoisesti hänen kotiinsa vain jos niin halusin. Hänelle sana EI oli absoluuttinen. Hän ei koskaan pakottanut, painostanut eikä missään vaiheessa kontrolloinut vaan itseasiassa minä sain olla koko suhteen “pääarkkitehti”. Hänen kotonaan sain syödä ruokaa jonka hän oli joko itse tehnyt tai tuonut työpaikoiltaan. Vei jopa työpaikoilleen hotelleihin syömään. Silloinkin sain ruokailla hotellin muiden asiakkaiden kanssa samassa ravintolatilassa.

Hän osti minulle vaatteita koulunkäyntiä varten kun kuvottavan kierrätyskulttuurin seurauksena jouduin käyttämään muiden jo käyttämiä vaatteita.Mies halusi että minullakin on ihan oikeasti uusia vaatteita.

Miehen kanssa kävin useasti Ruotsissa kun hänellä oli työvuoroja Silja-Linen laivoilla. Riitti kun vain soitin hänelle laivalle ja sanoin haluavani Tukholmaan miehen varmistaen “ylemmiltä” muodollisesti olin jo samana päivänä laivassa. Minut kirjattiin asianmukaisesti aluksella olevaksi eli missään kohtaan ei mikään tapahtunut salassa. Nukuin hänen kanssaan samassa hytissä, syöden laivan ravintolassa ja Tukholmassa.

Koulunkäynnin suhteen mies tarjosi apuja läksyjen ja muiden koulutehtävien kanssa ollen se ensimmäinen aikuinen joka aidosti oli kiinnostunut opiskelustani, koulunkäynneistä  

LÄHEISYYS & INTIIMIT HETKET: Siihen kuului tietenkin suudelmat, Halaamiset istuin miehen sylissä miehen kertoen sanallisesti kuinka rakastaa ja haluaa minulle vain hyvää. Nukuin miehen kanssa samassa sängyssä jossa kuunneltiin musiikkia ja luettiin kirjoja joita hänen kirjahyllystä löytyi.

Kun kotona asiat olivat todella sekaisin, ja siellähän niitä riitti, pakenin jopa polkupyörällä hänen luokseen. Koulusta kotiin tullessa kun riitti nähdä keittiönpöydällä viina ja olutpulloja niin oli melko helppo tehdä johtopäätös missä nukkuu seuraavan yön ja mahdollisesti seuraavienkin viikkojen yöt.

Tämän itselleni hyvin rakkaan muiston jakaminen Sosiaalisessa mediassa on aiheuttanut myös räjähdyksiä. On tullut seuraavanlaisia kommentteja:

“43- vuotiaan ei pidä olla suhteessa 15-vuotiaaseen. 15- vuotias voi olla naiiviudessaan vielä ymmärtämätön mutta aikuisen pitäisi tietää vastuunsa.”

“Lapsi olit vielä silloin ja aikuiset eivät saa kajota lapsiin”

“15-vuotias ei ole valmis tekemään kaikkia valintoja itse. Ainakin itse pidin huolen siitä että alle 18-vuotiaat lapset - vaikka tekevätkin valintoja - niin ne olivat sellaisia jotka voin hyväksyä.”

“Nuo suudelmat ym. menevät rajan yli. Muuten ihan ok tukevan aikuisen käytöstä. Jopa vierekkäin nukkuminen ja kirjojen lukeminen.”

“Kuulostaa Sugar Daddy touhulta, Sokerideittailu eli sugardating on suhde, jossa vanhempi ja varakkaampi osapuoli sponsoroi nuorempaa seuralaistaan. Yleensä kyse on vanhemman miehen (sugar daddy) ja nuoremman naisen (sugar babe) välisestä suhteesta, jossa mies tukee naista taloudellisesti”

Yleisesti ottaen kommenteissa välittyi huoli minusta ja päätöksentekokykyyni. Ovatko aikuiset itse ihan aina 100%:sesti päätöksentekokykyisiä. Julkkisten avioero ja riitelyuutisia seuratessani ei todellakaan ole. Kymmeniä vuosia yhdessä olleet ajatuvat erilleen ihan tuosta vaan.

Aikuiset infantilisoivat ja kyseenalaistavat liian helposti nuoren tunteet kuten juuri suhteet. 

Aikuiset jokeltavat Ihastumiseksi, hetken huumaksi ja että tuo nyt on sellaista lapsellista ottamatta huomioon että joskus se perheen 15 vuotias on mieleltään aikuisempi, rationalisempi ja päätöksille kyvykkäämpi kuin perheen aikuiset. 

Miksi aikuiset kyseenalaistavat lapsen rakastumisen tunteet. Miksi nuoren rakastuminen “alennetaan” vain ihastumiseksi tai hetken huumaksi. Hakevathan aikuisetkin niitä deittisovellusten kautta mutta aikuisten ovat omineet itselleen oikeuden käyttää siitä tuntemuksesta ´rakastumisena, rakkautena.

Minun kolme vuotta tuon maailman ihanimman miehen kanssa oli siis aikuisten mielestä pelkkä ihastus mutta aikuisten kertakäyttöiset muutaman viikon mittaiset suhteet on aina rakastumisia??

Tämä silloin 43 vuotias on nyt ollut vuosia kuollut, Kaipaukseni on suuri myös häntä kohtaan ja toivon tapaavani hänet kun oma aikani koittaa, toivottavasti mahdollisimman pian.